AA-kokous: Anemia ja Apatia

Valun taas kerran tahdottomana kohti sovittua neuvotteluhuonetta. Huone on tuttu. Aiemmissa kokouksissa olen mitannut sen seinät ja lattiat jo moneen kertaan, analysoinut huonekalujen rakenteen, pohtinut ilman hiilidioksidipitoisuutta, kuvitellut täydellisen istuimen ja ihmetellyt, toimiikohan esitystekniikka missään ja koskaan.

Kokouksen koollekutsuja saapuu hiukan myöhässä, oli ilmeisesti pohtinut esitystään liian pitkään. Lopulta kaikki on valmista, eihän tässä ole odotettu kuin kymmenen minuuttia. Nyt varmasti tulee tärkeää ja innostavaa asiaa – olen valmiina.

Tämä ei ole todellista, ajattelen. Kuin anteeksipyytäen, asiasta toiseen poukkoillen puheenjohtaja yrittää tehdä itseään ymmärrettäväksi. Kunpa puhuisi edes yhtä ymmärrettävää kieltä…Tekstikalvoja riittää…Olisipa edes joku asiasta innostunut… Viitsinköhän edes kysyä, saattaa esitys seota. Puheenjohtajan monotoninen ääni ja ilmaisullinen aneemisuus tainnuttavat minut. Tunnin kuluttua poistun apatian ja ärtymyksen vallassa yrittäen samalla energisoida itseni iltapäivän haasteisiin.

Valitettavan usein kokemukseni yhtyy Re:meetin viime aikaisen tutkimuksen havaintoihin siitä, kokouksen ilmapiiri erottelee hyvät ja huonot kokoukset. Erinomaisiksi luonnehdituissa kokouksissa on huumorin, rentouden ja keskinäisen arvostuksen ilmapiiri – siis jotakin mitä kohdalleni on osuu melko harvoin. Olisikohan asialle jotain tehtävissä?